Pyydä apua enkeleiltä

Joskus, varsinkin, jos tuntuu, että elämä kolhii, sitä kaipaa vahvistusta ja iloa ajatuksiinsa. Jos on pudonnut edes hetkellisesti johonkin suohon, josta haluaa päästä ylös. Tai ei muuten vain löydä ylöspääsyä, eikä ole ketään siinä lähellä, jonka syliin painaisi olkapäänsä ja jakaisi huolensa. Saatikka sydänystävää, jolle voisi soittaa ja jakaa huolensa. Koska aina poikkeuksetta on käynyt niin, että jos jotain - mitä tahansa - ongelmaa mielessään pyörittää, se kuin taianomaisesti ratkeaa, solmut aukeaa tai tulee joku heureka! Ahaa - elämys, kun vain sen suunsa avaa ja uskaltaa puhuu asiasta.

Jos ei ole sitä keskustelun mahdollisuutta, voi aina hiljentyä mielessään ja pyytää apua enkeleiltä; opastusta ja johdatusta elämässä ja siinä hetkessä eteenpäin. Miten näin kävi, miten tähän tultiin, ja miten tästä eteenpäin. Opinko tästä jotain? Miksi niin tapahtui? Koska monesti on haavoittunut olo, ontto tunne sisällä, jos toinen on satuttanut ja haluaisi päästä takaisin normalitilaan ja jaloilleen, karistaa toisen ikävän asenteen tai sanat pois mielestään. Unohtaa ikävän kokemuksen. Tai tarvitsisi johdatusta miten eteenpäin.

Tällä kertaa nyt kuitenkin keskityin kaikkiin blogini lukijoihin ja halusin nostaa muutaman enkelikortin kaikille teille yhteisesti, johdatukseksi ja ehkä lohdutukseksikin. Iloksi elämään.
Kas tässä:

Nostin kaksi korttia, eli toinen kortti kannustaa uskomaan ja luottamaan itseensä ja toinen siihen, että uskaltaa toimia sen mukaisesti.

Meillä jokaisella on intuitiomme, toisilla vahvempi, jolloin sitä osaa jo tottuneesti paremmin kuunnella, mutta jos vain antaa maailmankaikkeudelle mahdollisuuden opastaa ja ohjata eteenpäin voi helposti huomata pieniä merkkejä, ajatuksia, sanoja kappaleiden välissä radion avatessasi tai ohikulkevien ihmisten kommenteissa. Pieni ohikiitävä hetki, uskon valaminen itseensä. Kun tietää toimivansa oikein, toisia satuttamatta, on oikealla polulla.

Voin kokemuksesta sanoa, että minulle avun pyytäminen on  ollut usein aika tuskallista, sitä on jotenkin oppinut siihen, että läpi mennään (yksin) vaikka harmaan kiven, hampaat irvessä, että minä pärjään - lyökää vaan lyttyyn ja ruoskikaa, mutta aina mä täältä nousen! (Ei mitenkään suotavaa!) No, nousenkin, vaikkei se niin kivaa ole, jos lyödään lyttyyn, tietenkään, mutta tiedän, että avun pyytäminen on vaikeaa. Sen ei pitäisi olla.

Tiedän, että monet auttaisivat mielellään. Sitä on vain niin tottunut siihen, joutunut opettelemaan itse monia asioita ja tekemään itse, kun ei ole ollut ketään keneltä pyytää - ja jos olet pyytänyt, ei apua ole tullut, joten se ei tietenkään ole kannustanut. Tiedän kuitenkin senkin, että jos ei osaa suoraan pyytää keneltäkään ihmiseltä apua, voi aina kääntyä mielessään enkelien puoleen - ja luottaa suurimmassa hädässäänkin siihen, että Enkelit järjestävät pyytäessäsi jossain muodossa kulloisenkin ongelman ratkaisten sen. Että se apu voi tulla ihan eri kautta kuin olisi itse osannut ehkä kuvitellakaan. Pitää vain osata päästää irti, luopua siinä tuskassa pyörimiestä ja luottaa siihen, että apua voi ja saa aina (!) pyytää.

Ja kuten varmasti tiedät, enkelit eivät voi kuiskia korvaan mitä tulisi tehdä, mikä polku johdattaisi omaa elämäntehtävää parhaiten uorittamaan (vaikkakin polkuja on toki monta) vaan meidän pitää pyytää. Vaikka se joskus tuntuisi nöyrtymiseltä, silti. Pyydä niin saat, niinhän sitä sanotaan. Eli enkelit eivät voi auttaa, jos ei hiljenny hetkeksi ja pyydä apua. Joten ole valmis ottamaan vastaan kaikki hyvä ja runsaus, mitä elämällä on Sinulle tarjota. Olet varmasti kaiken sen ansainnut!

Olisi kiva kuulla miten Enkelit vaikuttavat elämässäsi - pyydätkö apua vai puretko hammasta?

Ajatuksen voima

Olet varmaan joskus miettinyt mitä ajatukset merkitsevät kehollesi? Että onko sillä mitään merkitystä ajattelemmeko hyviä vai ikäviä ajatuksia - mitä se meitä liikuttaa ja että hyvin voimme ilkeillä toisille mielessämme, jos siitä saa jotain hupia? Käsittääkseni kuitenkin ihminen on kokonaisuus eli henki ja keho kulkevat käsi kädessä tai samassa spiraalissa, toinen toistaan tukien, toiseensa kietoutuen. Ei ole toista ilman toista.

Ja onko se niinpäin, että meillä on tämä keho, jonka sisällä on henki vai - meneekö se sittenkin toisinpäin? Että on se ikuinen, kuolematon Henki,  joka ottaa ikuisessa aikajanassa itselleen eri muotoja, eri ihmishahmoja, eri aikakausina - jotta opimme aina jotain, tulemme paremmiksi, aina vain paremmiksi ihmisiksi? Jotta kehitymme emotionaalisesti ystävällisemmiksi muita kohtaan, ihan kaikkea elollista kohtaan. Empatiakyky ja sydämellisyys voi näkyä niinkin pienessä asiassa kuin vaikka, että ei tapa sitä ampiaista ikkunalla vaan avaa ikkunan ja päästää sen pienen otuksen vapauteen. Tai että laittaa kuivuuden aikana vesikippoja ulos oravia ja siilejä varten, jotka ovat nääntymässä janoon, kun ei luonnolla ole antaa vettä. Tai siinä, ettei heti tyrmää ystäviään tai heidän erilaisia ajatuksiaan - tietäen, että kolikolla on aina se toinen puoli ja jokaisella omat mielipiteensä ja tapansa katsoa maailmaa siitä omasta pikku näkövinkkelistä, omien kokemustensa mukaan. Ja että siitä kaikesta voi oppia jotain sen sijaan, että tekee täyskaadon ja ehkä menetttää rakkaan ystävän?

Ne ajatukset.

Olen jostain lukenut, että ihminen voi ajatella jopa 50 000 ajatusta päivässä. Se on ihan hillitön määrä! Mikä sanojen sekametelisoppa! Ei sellaista pikakirjoittajaa ole keksitty, joka pystyisi kirjaamaan samaa tahtia ylös kaikki mitä pienen ihmisen päässä pyörii, jatkuvana nauhana. Ja nimenomaan se MITÄ siellä pyörii - minkälaista nauhaa pyörität, mikä levy jauhaa aamusta iltaan ja illasta aamuun - siihen voit vain ja ainoastaan sinä itse vaikuttaa! Ja usein vielä käy niin, että siinä levyssä on naarmu...naarmu... naarmu - eli sama juttu pyörii kokoajan eikä kukaan ole kertomassa, että pitää osata kääntää levyä, aktivoida itseensä erilaisia, iloisempia, parempia, eteenpäin vievempiä ajatuksia, mikä olisi erittäin suotavaa.

Käytkö keskustelua itsesi kanssa menneistä asioista; harmittelet tekemättömiä töitä tai asioita tai syyttelet muita tapahtuneista? Jos ja koska ja siksi miksi ja sen takia? Kannattaa sen sijaan purkaa se ja miettiä mitä asialle voisi tehdä - ja sitten tehdä se ja jättää asia mielestään. Antaa maailmankaikkeuden hoitaa loput. Tai sitten voi hiljentyä hetkeksi, miettiä mielessään asiaa monelta kantilta, oliko se niin kamalaa sitten kuitenkaan ja mitä siitä ehkä oppi? Ja jos kyse on jostain radikaalista, voisiko kuitenkin unohtaa tai edes antaa anteeksi? Sen sijaan, että vatvoo asiaa mielessään ja myrkyttää samalla oman mielensä. Koska, totta tosiaan, toinen henkilö on täysin tietämätön siitä pahasta mitä häneen ehkä singotaan ja ainut, joka siitä kärsii on se, joka sitä jauhaa päivästä toiseen ja koteloi vihaansa syvälle sydämeensä. Eikä se ole hyväksi kenellekään.

Alitajuntamme toimii 24/7 eikä nuku hetkeäkään. Nukkuessammekin jokin osa valvoo meitä. Alitajunta on jatkuvaa sanojen virtaa, josta tiedostava mieli ei puoliakaan tiedä - sillä on silti suuri merkitys hyvinvoinnillemme ja jaksamisellemme mitä ajattelemme. Niitä ajatuksia, joita syötämme päähämme ne tiedostaen, ne tekevät ajatuspolkuja ja kun niitä kulkee tarpeeksi usein niistä jää jälki. Kuvittele, että ne sanat kärrätään pieneen vaunuun, joka kulkee kiskoja ptkin kuin jossain hiilikaivoksessa missä siellä täällä vilkkuu valo - joku on siis kotona - ja kun se vaunullinen samoja sanoja kulkee tarpeeksi monta kertaa samoja kiskoja pitkin, reitti vakiintuu eikä enää tarvitse edes ohjata. Navigointi todella toimii ihan ajatuksen voimalla!  Ja sinä voit päättää mitä vaunuissasi toimitat: vietkö mielessäsi parannusta, hyvää tekevää harmonista energiaa ja iloa vai kuljetatko syviä synkkiä salaisuuksia ja masentavia ajatuksia? Voit päättää mihin ne kiskot vievät - kulkeeko ne säkenöivälle timanttikaivokselle, joka antaa kaikkea kaunista ja ihanaa elämääsi, vai viettääkö ne kiskot tunnelia pitkin alas synkimpään pimeyteen ikävien sanojen saattelemana. Sinun elämä. Sinä valitset.

Toivon päiviisi ihania kauniita ajatuksia!

Herätttikö tämä kirjoitus jotain ajatuksia sinussa? Olisi kiva kuulla, kiitos! <3