sunnuntai 6. elokuuta 2017

Enkeleitä Elokuun energioissa

Kohta on täysikuun aika ja vahvat energiat muutenkin liikkeellä. Oletko huomannut miten asioita on tullut mieleesi valtavalla vauhdilla? Tuntuuko, että ideoita tupsahtaa tämän tästä mitä voisi jollekin asialle tehdä - muttet ehkä kuitenkaan saa asioita eteenpäin? Tuntuuko, että joku näkymätön verho estää?

Tähän elokuiseen täysikuun ja leijonan aikaan kuuluu myös hiukan tutkailla asioita, tapoja tehdä asioita päivä toisensa jälkeen ja myös se miten suhtaudumme muihin ja annamme muiden käyttäytyä meitä kohden. Muista arvostaa itseäsi äläkä anna kenenkään lytätä sinua - sinä olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Nyt on hyvä aika avata silmänsä ja katsoa kaikkea kaunista ympärillään: olla kiitollinen jokaisesta päivästä, kauniista elämästä, jota saa elää ja ihmisistä, jotka on ystävikseen saanut tai valinnut. Mikään eikä kukaan ei ole itsestäänselvyys.

Olen itse ainakin nähnyt paljon erikoisia unia ja iltaisin toivonutkin johonkin asiaan selkeyttä - unessa ne ehkä tulikin ratkaistua enkä tiedä tarvitseeko kaikkea aina muistaa herättyään? Ehkä jossain toisessa todellisuudessa asiat tuli korjattua, ihmiset puhuivat kauniisti toissilleen eikätkä käyneet puskan takaa piikkeineen. Miksi emme voisi yhtä sopuisasti elää tässä toisessa harhassa?

Nyt on myös tärkeä maadoittautua, syödä hyvin, kävellä vaikka paljain jaloin, jotta voi tuntea äiti-maan energian itseensä maasta imeytyen ja saaden siitä voimaa ponnistaa huomiseen. Meditoimalla saat myös paremman yhteyden sisäiseen viisauteesi ja enkeleihin. Enkelit auttavat aina, kun vain pyydät.

Nyt täytyy sanoa, että huh - tässä kohtaa mulle tuli pakottava tarve kanavoida mun enkeliä. Ole hyvä:

"Mielesi on kuin kukka. Syötä sille rakkautta kasteiselta terälehdeltä, anna voimaannuttavien sanojen avartaa mielesi. Kehu ystäviäsi. Ohjaa lempein käsin, jos ovat polulta poikenneet tai okaisia lehtiä maistaneet - nouki kadonneet ja tuulen pudottamat terälehdet ja puhalla hellästi eloa kuolevaan. Poista myrsky auringon valollasi. Ole se lempeys, jota kaipaat. Rakasta." 
Kiitos

Nautitaan kaikki täysin sydämin tulevasta täysikuusta. Namaste.

Olisin iloinen, jos kerrot koskettiko tämä sinua ja miten. Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos! Voit jättää kommenttisi myös nimettömänä, jos haluat. (tai lisää nimesi kommenttiin). Se julkaistaan heti hyväksynnän jälkeen.