tiistai 19. heinäkuuta 2016

Turun linnassa

Käytiin tässä yhtenä päivän lapseni kanssa Turussa. Eipä ollut ihmeempiä suunnitelmia mitä siellä tehdään - kunhan nyt Turunlinna oli ainakin tarkoitus käydä katsomassa. Ja kyllä täytyy sanoa, että nuo mahtavat linnat ovat aina kyllä niin vertaansa vailla!

Ensin käytiin tietysti piipahtamassa jossain kirkossa - ne on jotenkin kiva aina katsastaa. Monissa on niin kauniita freskoja ja ihania enkeleitä - ja se tunnelma on tietysti ihan omansa. Tässä - en muista oliko ortodoksinen kirkko muistaakseni - oli kaunis kirkonkello ulkona. Sisältä en kuvannut.


Sitten mentiin sinne Turunlinnaan. Aika hieno oli. Sieltä löytyi mm tämmöinen paikka, jossa oli aarteita - sinne oli ilmeisesti aikojen saatossa heitetty kolikko jos toinenkin. Voi vain kuvitella sen säkinöinnin ja toivomisen riemun, mitä tuo paikka edustaa.

Mutta ne seinät. Taivas sentään! Miten niitä on voitu tehdäkin - ne kun olivat pari metriä leveitä - täyttä kiveä. Ja miten kauniisti on monessa paikassa se kivi laastoitetttu - kerrassaan upeaa työtä.

Monista ampuma-aukoista on tehty leveämpiä, jotta on saatu ikkunoita ja valoa sisälle. Olihan siellä näkyvillä muutama vankityrmäkin. Voi niitä raukkoja, jotka sinne joutuivat virumaan - ei tainnut olla paljon toivoa armahduksista; siellä viruit, toivoa vailla, pimeässä kylmässä - kirjaimellisesti: kiven sisällä. Toista se on nykypäivänä, kun on pelit ja vehkeet ja ulkoilut ja kirjastot ja kaikenlaista viihdyketttä tarjolla... Mutta keskiajalla ja sitä ennen. Ajat oli toisenlaiset. Hieman sanoisinko - karummat? 


ja tämä: allaoleva huone oli osa kuningattaren pukeutumistilaa. Oih, sitä voi sielunsa silmin kuvitella, miten siellä on palveliljat tai kamarineidot  - mitä lie ovat olleet - hääränneet ja kuningatar pyörinyt parketilla hienoissa pitkissä helmoissaan ja käädyissään, kiirehtien saliin katttokynttilöin valaistulle illalliselle...


 Aika paljon täällä todellakin tunsi sitä historian havinaa. Ihan mahtava tunne koko Linnassa.

Ja löytyi sieltä myös toisenlaista havinaa - paksu mahtava opus, joka tietenkin lasin suojissa - tässä kirjassa on kaikki - siis kaikki - mahdolliset olennot mitä voi kuvitella maan ja taivaan välillä olevan. Siellä on yksisarviset ja keijut ja kolmipäiset käärmeet - ihan kaikki on ylös kirjattu, mitä joku on joskus sanonut nähneensä. Se pistää kyllä vähän mietttimään... onko ennen ollut - enemmän - taruolentoja - eikö me vaan enää nähdä niitä vai se pahin: emme enää usko?


Kivirappuset on niin jykevät - no varmasti tiedättekin. Ja useimmissa oli selvät painaumat. Jotenkin outoa ajatella, että todellakin - niistä on niin monet sadat, tuhannet, kymmenet tuhannet kerrat kävelty, juostu - iloisina tai ahdistuneina jotain pakoon - että jaloista on aikojen saatossa jäänyt painaumat kiveen. Kiveen! Kestää aika kauan, että vesi saa kiveen muodon - esim. rannoilla, eli todella, uskomatonta. Nämä rappuset tosin veivät jonnekin salaiseen paikkaan.

Välillä ehti paistatella päivää auringon katveessa - linnan kalteri-ikkunoiden suojissa, kiven sisällä.



 Linnanneitomaisin terveisin * 
ja kommentteja taas mielelläni toki vastaanotan 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos! Voit jättää kommenttisi myös nimettömänä, jos haluat. (tai lisää nimesi kommenttiin). Se julkaistaan heti hyväksynnän jälkeen.